Tauriini
3 tuotetta
3 tuotetta
Tauriini on välttämätön aminohappo ja elimistön stressitilan neutralisoija. Ihmiskeho tuottaa tauriinia, minkä lisäksi sitä saa monipuolisesta ravinnosta. Erityisen tunnettu tauriini on energiajuomista, joissa sitä on runsaasti. Lisäksi sitä saa erilaisista ravintolisistä, jotka tehostavat suorituskykyä.
Perinteiset aminohapot keskittyvät pääasiassa proteiinien tuotantoon, mutta tauriini poikkeaa niistä tässä. Se liukenee nesteeseen kokonaan, ja pysyy vapaana kehon kudoksissa. Tauriini on välttämätön sydämen lihaksen, munuaisten, verkkokalvojen, lihaksiston, selkäytimen ja aivojen toiminnan kannalta. Erityisesti siitä on apua silloin, kun ihmisen immuunijärjestelmään tai keskushermostoon kohdistuu painetta.
Aivojen välittäjäaineeksi uskottu aminohappo tauriini ei useimpien aminohappojen lailla ole mukana proteiinien toiminnassa. Sen sijaan tauriini tukee muun muassa sydämen ja verisuonten toimintaa. Sitä esiintyy jo äidinmaidossa, sillä ihmiset tarvitseva tauriinia ravinnosta säännöllisesti.
Tauriinia saa ruoasta päivittäin, kun syö mahdollisimman monipuolisesti. Sen pääasialliset lähteet ovat kana, nauta, sika, kalkkuna ja maito. Lisäksi tauriinia sisältävät myös merenelävät kuten tonnikala, äyriäiset, mustekala ja merilevä.
Sekasyöjät saavat ravinnosta tauriinia keskimäärin noin 40–400 milligrammaa päivässä, minkä lisäksi elimistö tuottaa sitä päivittäin 50–125 grammaa. Erityisesti kuntoilijat ja kasvisruokavaliota noudattavat suosivat tauriinilisää, sillä se voi parantaa suorituskykyä, eikä sitä saa kasviksista lähes ollenkaan.
Tauriinia tarvitaan useisiin elimistön toimintoihin. Näin ollen sillä on useita hyödyllisiä terveysvaikutuksia, kuten:
Tauriini tukee myös solujen toimintaa, miksi sen hyödyt näkyvät koko kehossa. Erityisesti sairauden tai stressin vaikutukset kuormittavat soluja, joten tauriinia tarvitaan erityisesti tällöin. Kaikista haitallisinta keholle ovatkin juuri sydämeen liittyvät ongelmat, miksi sen terveydestä on tärkeä huolehtia.
Tauriinin hyödyistä kissoille puhutaan usein, sillä kissat tarvitsevat tauriinia ravinnosta jatkuvasti terveyden ylläpitämiseksi. Muun muassa tästä syystä kissojen ruokavalio ei voi olla vain kasvispohjaista.
Kuten useimpien ravintoaineiden kohdalla, myös tauriini voi liiallisesti käytettynä aiheuttaa sivuvaikutuksia. Näihin kuuluvat muun muassa pahoinvointi, huimaus ja päänsärky. Koska kehomme muodostaa tauriinia jatkuvasti, ja pyrkii pitämään tauriinitasot kohdillaan, aiheuttaa sen yliannostus harvoin haittavaikutuksia.
Tauriinin lähteeseen on kuitenkin hyvä kiinnittää huomiota, etenkin jos sitä saa energiajuomista. Energiajuomat sisältävät paljon muutakin, kuten kofeiinia ja sokeria, joten sivuvaikutukset voivat olla merkittäviä. Näissä tapauksissa haitat eivät yleensä ole yhteydessä välttämättä tauriinin, vaan muihin energiajuoman aineisiin.
On silti hyvä huomioida, että erilaiset hyöty- ja haittavaikutukset ovat aina yksilöllisiä, ja jokaisen keho toimii eri tavalla. Siksi on hyvä keskustella ravintoaineiden, kuten tauriinin liikasaannista tai puutteesta oman lääkärin kanssa.
Tauriinin puutostila on hyvin harvinainen, mutta sen tuotanto elimistössä on hidasta, ja jos saantia ravinnosta ei pysty takaamaan, voidaan tueksi ottaa ravintolisät. Niillä voi saada treeneihin tehokkaasti lisäpotkua, miks erityisesti urheilijat käyttävät tauriinilisää. Myös vegaanit ja kasvissyöjät voivat harkita tauriinin käyttöä, koska sitä saa luonnollisesti lähinnä eläinperäisistä tuotteista.
Oiva Apteekki tarjoaa vain puhtaita ravintolisiä ja luontaistuotteita, joiden täydet sisällysluettelot sekä annostusohjeet on ilmoitettu selkeästi. Ravintolisät on tarkoitettu tukemaan monipuolista ruokavaliota, joten on hyvä ensin selvittää onko tauriilisästä juuri sinulle hyötyä.
Tauriinin suositeltu päivittäinen annostus aikuisille on noin 1–2 teelusikallista (2–5 grammaa) jauheena tai yksi kapseli. Tauriinin tarve aikuisilla on noin 400 milligrammaa päivässä, mutta yli 500 milligrammaa ei saisi ylittää, etenkään pitkäaikaisesti.
Mikäli tauriinia käyttää urheilusuorituksen parantamiseksi, kannattaa sitä ottaa noin 1–3 tuntia ennen harjoittelua parhaan hyödyn irti saamiseksi. Tauriinin vaikutus on havaittu myös urheilusuorituksen kuluessa, joten sitä voi käyttää harjoittelun aikanakin.