Proteiinit

0 tuotetta

    Proteiineilla eli valkuaisaineilla on lukuisia tehtäviä elimistössämme, mutta pääosin niitä käytetään sekä energia- että suojaravintoaineina. Proteiineilla on siis monia tärkeitä rooleja hyvinvoinnin ylläpidossa, minkä lisäksi niistä saadaan energiaa. Proteiinit edistävät lihasmassan säilymistä sekä kasvua ja luuston normaalia terveyttä. Tilaa korkealaatuiset ja luonnolliset proteiinit netistä helposti Oiva apteekista.

    Proteiinien tärkeimpiä tehtäviä ovat uusien kudosten muodostaminen niin tavallisessa kudosten uudistumisessa että kasvuaikana. Proteiinit toimivat myös elimistön immuunipuolustuksessa vasta-aineina, kuljettavat ravintoaineita veressä sekä auttavat rakentamaan hormoneja ja entsyymejä. Lisäksi proteiineista valmistetaan elimistön tarvitsemia vasta-aineita, jotka taistelevat bakteereja ja viruksia vastaan. Proteiinit ovat siis avainasemassa terveen elimistön ylläpidossa.

    0 tuotetta
    Valitettavasti tässä kokoelmassa ei ole tuotteita.

    Proteiinin tarve

    Päivän energiansaannista noin 10–20 prosenttia tulisi muodostua proteiineista. Proteiinin tarve voidaan laskea myös painokilojen mukaan; jokaista painokiloa kohden tulisi nauttia reilun gramman verran proteiinia, jolloin esimerkiksi 50 kiloisen henkilön proteiinin tarve päivässä olisi noin 60 grammaa päivässä. Urheilun harrastaminen kasvattaa jonkin verran proteiinin tarvetta. Esimerkiksi 10 grammaa proteiinia saa 30 grammasta broilerin fileetä, 40 grammasta paistettua jauhelihaa tai puolikkaasta purkista maitorahkaa.

    Proteiinit rakentuvat aminohapoista. Aminohappoja on 20 erilaista, ja ne voidaan jakaa välttämättömiin ja ei-välttämättömiin aminohappoihin. Välttämättömiä aminohappoja elimistö ei kykene itse muodostamaan, vaan ne tulisi saada ravinnon mukana. Tällaisia ovat esimerkiksi leusiini, isoleusiini ja tryptofaani. Tutustu lisää aminohappoihin täällä.

    Proteiinin lähteet

    Eri proteiineilla on erilaiset aminohappokoostumukset, joten moni miettii, mistä saada proteiinia parhaalla mahdollisella tavalla. Proteiineja tulisikin saada runsaasti monipuolisista lähteistä. Parhaita proteiinin lähteitä ovat eläinkunnan tuotteet, kuten liha, kala ja maitotuotteet. Kasviperäisistä lähteistä eniten proteiinia sisältävät etenkin soijapavut ja muut pavut, herneet, pähkinät ja viljat. Lähtökohtaisesti eläinperäiset proteiinit sisältävät kaikkia välttämättömiä aminohappoja ja imeytyvät kasvipohjaisia paremmin, joten etenkin kasvipohjaista ruokavaliota noudattavien tulisi kiinnittää proteiinin saantiinsa huomiota. Liika proteiini ei kuitenkaan auta lihaskudoksen kasvatuksessa, vaan se varastoituu elimistöön rasvana. Tästä huolimatta proteiinituotteita voi nauttia huoletta osana muutenkin tasapainoista ruokavaliota, tai tukemaan proteiinin saantia runsaasti urheillessa tai kasvisruokavaliota noudattaessa.

    Koko ihmisen painosta jopa 20 prosenttia muodostuu erilaisista proteiineista. Kaikissa elävissä soluissa on proteiineja, myös kynsissä ja hiuksissa, mutta eritoten jänteissä ja lihaksissa. Esimerkiksi hiusten ja kynsien hyvinvointiin liitetyt keratiini ja kollageeni ovat siis itseasiassa proteiineja, jotka auttavat vahvistamaan ihoa, kynsiä, jänteitä sekä sidekudoksia. Muita proteiineja ovat muun muassa lipoproteiinit, jotka kuljettavat rasvoja veressä, hemoglobiini, joka sitoo ja kuljettaa happea veressä, sekä myoglobiini, joka sitoo happea lihaskudoksessa.

    Proteiinituotteet

    Erilaiset proteiinituotteet ja -jauheet ovat helppo tapa lisätä proteiinin saantia ruokavaliosta. Proteiinin lähteet proteiinilisäravinteissa vaihtelevat aina maitopohjaisesta heraproteiinista erilaisiin vegaanisiin proteiineihin, kuten riisiproteiiniin. Kasviproteiinivalmisteet ja vegaaniset proteiinit kasvattavat jatkuvasti suosiotaan ja ne sopivat vegaanien sekä kasvipohjaista ruokavaliota noudattavien lisäksi erityisen hyvin maitotuotteita vältteleville. Voit tilata myös vegaaniset proteiinit netistä kätevästi. Tutustu kaikkiin vegaanisiin tuotteisiin.

    Proteiinijauhetta sekä muita proteiinituotteita  voidaan käyttää muun ruokailun yhteydessä, tai kohdennetusti urheilusuorituksen jälkeen lihaskasvun maksimoimiseksi. Ruokailun yhteydessä proteiinijauheet sopivat erinomaisesti smoothieihin, puuroihin ja leivonnaisiin, kun taas urheilusuorituksen jälkeen ne voidaan nauttia veteen sekoitettavien palautusjuomien mukana. Proteiini lisää kylläisyyden tunnetta ja pitää luonnollisesti nälkää loitolla pidempään.

    Suurin syy proteiinin puutteelle on yksipuolinen ruokavalio. Paljon urheilevien tulisi muutenkin kiinnittää proteiinin saantiinsa huomiota, ja erityisesti vegaanista tai kasvisruokavaliota noudattaville proteiinin puute on yleistä. Mikäli vastustuskyky on heikko ja sairastelee usein, kannattaa myös proteiinin saantia tarkastella ja tarvittaessa hyödyntää proteiinilisäravinnetta. Proteiini on tärkeää myös painonhallinnassa sekä ikääntyvillä lihaskadon ehkäisemiseksi.

    Äskettäin katsottu
    Time:
    Supply:
    Tools: