Melatoniini

6 tuotetta

Melatoniini on hormoni, joka vaikuttaa ihmisen unirytmiin aiheuttaen väsymyksen tunnetta. Ravintolisänä sitä käytetään luonnollisena hoitona unihäiriöihin synteettisten unilääkkeiden sijaan. Melatoniinivalmisteita saa eri vahvuisina sekä vaikutusajoilla, tabletteina, suihkeina sekä yhdistelmävalmisteina.

Melatoniinista auttaa stressin aiheuttamaan unettomuuteen, jetlagiin eli aikaerorasitukseen ja muihin unihäiriöihin. Annostus kannattaa aloittaa pienestä ja tarvittaessa nostaa sitä asteittain, mutta ongelmien jatkuessa suositellaan ottamaan yhteyttä lääkäriin. Melatoniinilisä suositellaan ottamaan 30 min - 2 tuntia ennen nukahtamisaikaa tuotteesta riippuen.

Valitse tarpeisiisi sopiva, turvallinen melatoniinituote alta ja toimitamme sen sinulle nopeasti vaikka kotiovelle asti!

6 tuotetta

Mitä melatoniini on?

Melatoniini on käpyrauhassolujen tuottama hormoni, jota keho tuottaa pääasiallisesti yöllä. Melatoniinin tärkeimmät vaikutukset liittyvät unen ja heräämisen syklien (unirytmin) säätelyyn, mutta sillä voi olla muitakin vaikutuksia. Melatoniinia erittyy verenkierron kautta koko kehoon erityisesti pimeässä, kun silmät eivät altistu valolle, minkä takia sitä kutsutaan yöhormoniksi. Melatoniinin vaikutukset ovat seuraavat:

  1. Unirytmin säätely: Melatoniini auttaa säätelemään unirytmiä. Tämä hormoni kertoo keholle, milloin on aika mennä nukkumaan. Keho alkaa tuottaa enemmän melatoniinia, kun pimeä laskeutuu, ja sen tuotanto vähenee, kun on valoisaa.
  2. Unen laadun parantaminen: Melatoniini voi auttaa parantamaan unen laatua. Jotkut tutkimukset viittaavat siihen, että se voi vähentää heräilyä yöllä ja auttaa ihmisiä nukahtamaan nopeammin.
  3. Jet lagin vähentäminen: Melatoniinilisät voivat auttaa lievittämään jet lagin oireita, koska ne voivat auttaa säätämään kehon sisäistä kelloa ja mukautumaan uuteen aikavyöhykkeeseen.
  4. Silmäterveyden tukeminen: Jotkut tutkimukset ovat osoittaneet, että melatoniini saattaa suojata verkkokalvoa ja tukea silmäterveyttä.
  5. Oksidatiivisen stressin vähentäminen: Melatoniinilla on antioksidanttisia ominaisuuksia, jotka voivat auttaa suojaamaan kehoa oksidatiiviselta stressiltä ja vähentämään tulehdusta.

Melatoniinivalmisteita käytetään korjaamaan unirytmin häiriön aiheuttamaa tilapäistä unettomuutta. Tällaista aiheuttaa stressin ja terveysongelmien lisäksi esimerkiksi aikaerorasitus, englanniksi ‘jetlag’. Joillakin henkilöillä melatoniinin käytön on todettu myös vähentävän unilääkkeiden käyttöä ja helpottavan unihäiriöiden hoitoa. Vaikka siis sanotaan, että melatoniini auttaa lyhentämään nukahtamisaikaa, on se pääasiassa tarkoitettu unirytmin korjaamiseen.

Melatoniinin annostus

Melatoniinin oikea annostus vaihtelee yksilöittäin. Tavallisesti suositeltu annos on 0,5-5 mg iltaisin noin tunti ennen nukkumaanmenoa. Ensimmäistä kertaa tuotteita käytettäessä on annostus hyvä aloittaa pienestä ja tarpeen tullen nostaa sitä vähitellen. Melatoniinia ei pidä käyttää päivisin eikä ajon aikana, sillä se voi aiheuttaa uneliaisuutta.

Melatoniinivalmisteiden yhteydessä on kerrottu juuri kyseistä tuotetta koskevat suositukset, kutenvalmisteen ottamisaika, joka riippuu tuotteesta; Jotkin tuotteet suositellaan ottamaan “lähellä nukahtamisaikaa” ja toisilla taas jopa 2 tuntia ennen nukkumaanmenoa.

Lyhytvaikutteinen vai pitkävaikutteinen melatoniini

Lyhytvaikutteinen melatoniinivalmiste vapauttaa melatoniinin välittömästi, jolloin sen vaikutus alkaa pitkävaikutteista nopeammin. Lyhytvaikutteinen melatoniini suositellaan yleensä ottamaan 30 minuuttia tai vähän ennen nukkumaanmenoa. Sen vaikutusaika on myös lyhyempi, vain muutaman tunnin. Lyhytaikainen melatoniini siis auttaa unen päästä kiinni saamiseen nopeasti.

Pitkävaikutteinen melatoniini taas vapautuu elimistöön hitaasti ja tasaisesti, minkä takia se auttaa erityisesti henkilöitä, jotka kärsivät unen keskeytymisestä yöllä. Sen ottamista suositellaan usein muutamasta tunnista tuntiin ennen nukkumaanmenoa. Pitkävaikutteinen melatoniini voi siis parantaa unen laatua, mutta sitä pitäisi käyttää vain lääkärin suosituksesta.

Mitä melatoniinin yliannostus aiheuttaa?

Melatoniinin yliannostus on harvinaista, mutta sen liikakäyttö voi aiheuttaa seuraavia oireita:

  • Uneliaisuus
  • Päänsärky
  • Huimaus
  • Pahoinvointi
  • Vatsavaivat
  • Levottomuus

Haittavaikutukset katoavat kuitenkin itsestään, kun tuotteen käytön lopettaa, joten yleisesti ottaen melatoniini on turvallinen ravintolisä. Yliannostusta yleisempi virhe melatoniinin kanssa on liian pitkäaikainen käyttö. Jokaisen melatoniinituotteen kohdalla on kerrottu erityisesti sitä koskevat suositukset, mutta keskimäärin melatoniinia saisi korkeintaan käyttää 15 päivää

Luonnollisesti haittavaikutusten ilmetessä tuotteen käyttö kannattaa lopettaa heti, jolloin myös oireiden pitäisi lakata. Jos haitat kuitenkin jatkuvat, on syytä kääntyä lääkärin puoleen. On myös tärkeää kertoa aina lääkärikäynnin yhteydessä kaikista käyttämistään ravintolisistä tai muista luontaistuotteista, jotta välttyisi mahdollisilta haitoilta tai negatiivisilta yhteisvaikutuksilta muiden lääkkeiden kanssa.

Sopiiko melatoniini kaikille?

Vaikka melatoniini on luontaisen elimistössä esiintymisensä takia turvallinen ravintolisä, sitä ei kaikissa tilanteissa kannata käyttää. Ensinnäkin melatoniini ei ole tarkoitettu pitkäaikaisratkaisuksi uniongelmiin. Seuraavien henkilöiden ei myöskään pitäisi käyttää melatoniinia ainakaan ilman lääkärin määräystä:

  • Vuorotyön aiheuttamasta unettomuudesta kärsivät
  • Perussairauden aiheuttamasta unettomuudesta kärsivät
  • Raskaana olevat ja imettävät

Melatoniini ei sovi käytettäväksi alkoholin kanssa, sillä alkoholi vähentää melatoniinin vaikutusta, oli kyseessä sitten kehon itse tuottama yöhormoni tai ravintolisänä syöty melatoniini. Samoin tupakointi heikentää melatoniinilisän vaikutusta.

Melatoniinista uskotut väitteet

Melatoniinin käyttö ravintolisänä yleistyi 2010-luvulla, minkä takia moni mieltää sen vieläkin “trendiksi”. Koska kuluttajat eivät ennestään tienneet melatoniinista paljoa, ja sen käyttöä ei ollut tieteellisesti laajasti tutkittu, lähti siitä leviämään huhuja, joista jotkin ovat jääneet elämään.

Melatoniinilla uskotaan olevan niin lihottavia kuin riippuvuutta aiheuttavia vaikutuksia, jotka aiheutuvat pitkäaikaisesta käytöstä. Samaan aikaan monet luulevat, että melatoniini on pysyvä ratkaisu kaikkiin unihäiriöihin, ja että sitä voi käyttää niin kauan kuin kokee tarpeelliseksi. Melatoniinilla korjataan unirytmiä vain tilapäisesti, ja se voi vuorovaikuttaa joidenkin lääkkeiden kanssa, jolloin se ei sovi kaikille. Esimerkiksi stressiperäisen unettomuuden paras lääke on itse stressin aiheuttajan tunnistaminen ja taltuttaminen. 

Melatoniini ei lihota tai aiheuta riippuvuutta

Yksi yleisistä uskomuksista melatoniinista on, että se lihottaisi käyttäjiään. Melatoniinin ei kuitenkaan ole todettu aiheuttavan merkittävää painonnousua. Painonnoususta melatoniinin käytön yhteydessä raportoineiden ei tiedetä ottaneen huomioon muita lihomiseen liittyviä tekijöitä, kuten ravitsemusta ja liikuntaa. Molemmat niistä vaikuttavat yleisestikin unen laatuun, joten terveelliset elämäntavat ovat aina ensimmäinen askel hyvinvoinnin kohentamisessa.

Lisäksi jotkut uskovat, että melatoniini aiheuttaa riippuvuutta tai siihen voi muuten jäädä koukkuun. Tämäkään ei ole totta. Melatoniinin ottamisesta ennen nukkumaanmenoa voi kyllä tulla tapa, minkä takia sitä suositellaan vain lyhytaikaiseen käyttöön. Jos sinusta tuntuu, ettet saa unta ilman melatoniinia, tai painosi on noussut selittämättömästi viime aikoina, keskustele asiasta lääkärin kanssa.

Eri vahvuiset (mg) tuotteet

Melatoniinilisää on saatavilla eri vahvuuksina ja käytettävä annos riippuu yksilöllisistä tarpeista ja tavoitteista. Suomessa melatoniini on saatavilla sekä reseptivapaana että reseptilääkkeenä. Melatoniinia saa useimmiten muodossa nieltävä tai pureskeltava tabletti.

Melatoniinituotteiden eri vahvuudet ovat:

  • Ilman reseptiä 1-1,9 mg
  • 2 mg
  • 3 mg
  • 5 mg
  • 10 mg (ekstra vahva)

Melatoniini ilman reseptiä toimii parhaiten lievään tai tilapäiseen unettomuuteen ja aikaerorasitukseen. Suuremmat annokset ovat saatavilla vain lääkärin kirjoittamalla reseptillä. Näitä käytetään yleensä vakavampiin unihäiriöihin, kuten vaikeaan unettomuuteen tai säännölliseen yötyöhön.

On tärkeää muistaa, että melatoniinin tarve on yksilöllistä. Se, mikä toimii toiselle henkilölle, ei välttämättä toimi toiselle. Lisäksi melatoniini ei ole tarkoitettu pitkäaikaiseen käyttöön ilman lääkärin valvontaa. Jos haluat lyhentää nukahtamisaikaa melatoniini kannattaa yhdistää yleistä hyvinvointia lisääviin elintapamuutoksiin, kuten säännöllinen liikunta ja terveellinen ruokailu.

Usein kysytyt kysymykset

Melatoniini on yöhormoni sekä ravintolisä. Elimistössä ihmisen käpyrauhanen erittää melatoniinia verenkierron kautta koko kehoon pimeässä. Melatoniini aiheuttaa väsymyksen tunnetta ja vaikuttaa myös unen laatuun estämällä yöllisen heräilyn.
Melatoniini auttaa nukahtamaan ja pysymään unessa läpi yön. Melatoniinilisää suositellaan unirytmin häiriöiden, kuten aikaerorasituksen lyhytaikaiseen hoitoon, ja se voi auttaa vähentämään unilääkkeiden käyttöä. Laadukas, rentouttava ja palauttava uni on olennainen terveyden kulmakivi, joten siitä kannattaa huolehtia.
Keskimääräinen suositeltu annos melatoniinia on 0,5-5 milligrammaa iltaisin noin tunti ennen nukkumaanmenoa. Tämä riippuu tietysti käyttäjästä, tuotteesta sekä käyttötarkoituksesta. Ensikäyttäjää suositellaan aloittamaan annostus pienestä määrästä ja noudattamaan tuoteselosteen ohjeita. Melatoniinin ottamisaika voi vaihdella läheltä nukkumaanmenoa aina pariin tuntiin ennen sitä, minkä takia käyttöohje kannattaa lukea aina ennen käyttöä.
Melatoniini ei sovi raskaana oleville, imettäville tai raskautta suunnitteleville. Tämä johtuu siitä, ettei sen vaikutuksia näiden aikana ole tutkittu. Melatoniini ei myöskään auta perussairaudesta tai vuorotyöstä johtuviin unihäiriöihin, ja alkoholi sekä tupakointi heikentävät sen vaikutuksia.
Pitkävaikutteisesta melatoniinista melatoniini vapautuu hitaammin, minkä takia sen vaikutus alkaa lyhytvaikutteista hitaammin, mutta se myös kestää kauemmin. Lyhytvaikutteisen melatoniinivalmisteen melatoniini vapautuu heti, joten se vaikuttaa nopeammin.
Melatoniinille on suositellut annostukset syystä, ja niitä on hyvä noudattaa. Annostuksen ylittämisestä ei kuitenkaan ole tullut tutkitusti vakavia haittoja, joten melatoniinin yliannostus ei ole vaarallinen. Melatoniinista voi kuitenkin aiheutua yksittäisille käyttäjille haittavaikutuksia, kuten päänsärkyä, huonovointisuutta ja liikaväsymystä. Haittavaikutukset kuitenkin katoavat melatoniinin käytön lopettamisen jälkeen.