
Paleodieetti
|
|
2 min
|
|
2 min
Paleoruokavalio perustuu ajatukseen, jonka mukaan ihmisen elimistö on muuttunut vuosituhansien saatossa huomattavasti vähemmän kuin ruokavaliomme. Paleodieetissä suositaankin samoja ruoka-aineita, joita metsästäjä-keräilijä-kulttuurissa eläneet esi-isämme ovat oletettavasti syöneet eli lihaa (mieluiten luomulihaa), kalaa, mereneläviä, munia, vihanneksia, juureksia, marjoja, hedelmiä ja pähkinöitä ja siemeniä.
Paleoruokavaliossa puolestaan vältetään kaikkia vilja- ja maitotuotteita, perunoita, suolaa, puhdistettua sokeria, prosessoituja rasvoja, lisäaineita ja eineksiä.
Paleoruokavalio on oikein toteutettuna tehokas tapa hallita painoa, lisätä energiaa ja parantaa suorituskykyä. Se voi myös vähentää erilaisten kipujen, vaivojen ja tautien oireita tai poistaa oireet jopa kokonaan. Paleoruokavaliolla on voitu vaikuttaa joko käytännön havaintojen tai tieteellisten tutkimusten perusteella metaboliseen oireyhtymään, 1- ja 2-tyypin diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin, suolisto-ongelmiin, autoimmuunisairauksiin ja kroonisiin tulehduksiin.
Paleoliittisessa ruokavaliossa suositaan lähiruokaa, sesonkivihanneksia ja puhtaita raaka-aineita, ja vältetään pitkälle jalostettuja, teollisesti prosessoituja ja epäluonnonmukaisissa olosuhteissa tuotettuja ruokia.
Ruoan voi kypsentää eri tavoin kuten keittämällä tai paistamalla, tai sen voi syödä raakana. Tyypillisiä metsästäjä-keräilijän ruokia ja siksi myös nykyaikaisen paleoliittisen ruokavalion tyypillisiä ruokia ovat:
Rasvoista suositeltavia ovat ruoholla ruokitun karjan voi sekä jotkin luonnolliset kasviöljyt, kuten oliiviöljy, kookosöljy, avokadoöljy ja pähkinäöljyt. Maitotuotteiden paikasta paleoruokavaliossa on vaihtelevia mielipiteitä, mutta jos niitä syö, tulee suosia täysrasvaisia.
Suomalaiset saattavat olla muita kansoja paremmin sopeutuneet hapanmaitotuotteiden käyttöön.
Jotkut suosivat vähärasvaista lihaa, mutta joidenkin mukaan kivikauden ihmisellä ei ollut syytä jättää saaliseläimen rasvaisia osia syömättä.
Maanviljelyksen ja teollistumisen myötä käyttöön tulleita ruokia, joita paleoliittisessa ruokavaliossa yleensä pyritään välttämään ovat:
Näiden lisäksi ns. autoimmuuni-paleoprotokollassa (Paleo Autoimmune Protocol) vältetään seuraavia potentiaalisesti haitallisia ruoka-aineita esimerkiksi kuukauden ajan, jonka jälkeen niitä voidaan yksitellen tuoda takaisin ruokavalioon mahdollisia reaktioita silmällä pitäen.
PALEODIEETTI
Paleodieetillä syödään kolmesti päivässä. Halutessasi voit nauttia kevyen välipalan ja/tai iltapalan. Väli- ja iltapala voivat olla esimerkiksi kananmunia, pikkuporkkanoita, pieni hedelmä, kourallinen pähkinöitä tai marjoja.
1. ja 8. päivä
Aamiainen: kananmunia, vihanneksia ja yksi pieni hedelmä
Lounas: kanasalaatti oliiviöljyllä ja hieman pähkinöitä
Päivällinen: voissa paistettu naudan pihvi, vihanneksia ja omatekoista salsaa
2. ja 9. päivä
Aamiainen: pekonia, munia ja yksi pieni hedelmä
Lounas: voissa paistettu naudan pihvi, vihanneksia ja salsaa
Päivällinen: voissa paistettua lohta ja vihanneksia
3. ja 10. päivä
Aamiainen: naudanlihaa ja vihanneksia
Lounas: kanaa, vihanneksia ja hieman pähkinöitä
Päivällinen: jauhelihaa, vihanneksia ja marjoja
4. ja 11. päivä
Aamiainen: kananmunia ja yksi pieni hedelmä
Lounas: paistettua possua ja vihanneksia
Päivällinen: kanasalaatti oliiviöljyllä ja pikkuporkkanoita
5. ja 12. päivä
Aamiainen: pekonia, munia ja yksi pieni hedelmä
Lounas: kanasalaatti oliiviöljyllä ja hieman pähkinöitä
Päivällinen: naudan pihvi, vihanneksia ja bataattia
6. ja 13. päivä
Aamiainen: kananmunia ja vihanneksia kookosöljyssä paistettuna
Lounas: paistettua lohta, vihanneksia ja avokadoa
Päivällinen: kanaa, vihanneksia ja hieman pähkinöitä
7. ja 14. päivä
Aamiainen: pekonia, munia ja yksi pieni hedelmä
Lounas: jauhelihaa, vihanneksia ja marjoja
Päivällinen: grillattuja kanan siipiä, vihanneksia ja salsaa
Tämä artikkeli on tarkoitettu vain tiedoksi ja se ei korvaa ammatillista neuvontaa tai arviointia. Ennen minkään treeniohjelman, ruokavalion, lisäravinteen tai luontaistuotteen aloittamista on välttämätöntä konsultoida terveydenhuollon ammattilaista, kuten lääkäriä, personal traineria tai ravitsemusterapeuttia, joka voi arvioida yksilölliset tarpeesi ja mahdolliset riskit.
Jokaisen henkilön terveydentila ja tarpeet ovat yksilöllisiä, ja mitä toimii yhdelle ihmiselle, ei välttämättä toimi toiselle. Käytä aina harkintaa ja pyydä asiantuntija-apua ennen uusien terveyteen liittyvien päätösten tekemistä.