Vegaani ruokavalio
Myös vegaani ruokavalio on ollut paljon esillä viime aikoina. Esimerkiksi monet julkisuuden henkilöt maailmalla ovat vannoneet nimenomaan vegaanin ruoan nimeen. Vegaanisessa ruokavaliossa ei syödä mitään eläinperäistä, vaan kaikki ruoka-aineet ovat peräisin kasvimaailmasta. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että kasvisten ja kuidun määrä on ruokavaliossa korkea, koska se perustuu erilaisiin kasviksiin, marjoihin ja hedelmiin sekä pähkinöihin ja palkokasveihin.
Moni vannoo voivansa hyvin vegaanisella ruokavaliolla ja paino saattaa varsinkin alussa pudota voimakkaasti. Riippuen tietysti myös siitä, mitä syödään, sillä myös vegaani voi syödä epäterveellisesti. Jos pysytään kuitenkin kohtuudessa ja puhtaissa ruoka-aineissa voi vegaaninen ruokavalio olla todella tehokas laihduttamisessa. Muista kuitenkin huolehtia etenkin riittävästä proteiinin saannista ja lihasmassan ylläpitämisestä esimerkiksi proteiinijauheiden avulla.
Pätkäpaasto
Myös pätkäpaastoaminen on kerännyt suosiota viime vuosien aikana. Perusideana on, että osa viikosta paastotaan pätkissä. Tämän voi kuitenkin toteuttaa monella eri tavalla. Viikossa voi esimerkiksi pitää kaksi 20 tunnin mittaista paastoa, jolloin ei syödä. Vettä voi tietysti juoda, mutta periaatteessa ainakaan mitään kiinteää ei suuhunsa laiteta.
Pätkäpaastoaminen ei perustu vain kalorien rajoittamiseen, vaan pieni tauko ruoansulatukselle tekee hyvää aineenvaihdunnalle, eikä paastoamisen pitäisi johtaa ahmimiseen. Päinvastoin: ihminen saattaa olla tyytyväinen vähempään näiden pienten paastojen jälkeen. Ajan kanssa monet ovat saaneet hyviä tuloksia laihduttamisessa. Tässäkin kokeilemisen kautta saattaa löytyä itselle se paras tapa toteuttaa pätkäpaastoja. Liiallisuuksiin ei kuitenkaan kannata mennä.
Sopivan dieetin valinta
Kuten alussa mainittu, jokainen ihminen on erilainen ja kaikki ei toimi kaikille. Lähtötilanne painon ja kunnon suhteen sekä elämäntilanne voivat vaikuttaa merkittävästi siihen, millaista dieettiä ihmisen kannattaa noudattaa. Kun kokeilet eri ruokavalioita, kiinnitä huomiota siihen, miten kehosi reagoi ja miten oikeasti voit dieetin aikana. Tarkoituksena on joka tapauksessa omaksua pysyvästi uusi elämäntapa ja laihdutuksen jälkeen myös pitää kilot poissa. Jokainen näistä dieeteistä antaa siihen mahdollisuuden.
Ne ovat kuitenkin erilaisia keskenään, ja niissä keskitytään eri asioihin. Siksi kokeilemalla löytyy itselle se kaikista paras vaihtoehto. Tulokset ja oma olo puhuvat puolestaan ja ne ovat riittäviä mittapuita itselle parhaan dieetin löytämiseksi. Kannattaa siis luottaa itseensä ja tarkkailla, mitä ruokavaliomuutoksen myötä kehossa alkaa tapahtumaan. Muutokselle kannattaa kuitenkin antaa hieman aikaa, sillä harvoin asiat tapahtuvat yhdessä yössä.
Dieettien turvallisuus
Tämä artikkeli on tarkoitettu vain tiedoksi ja se ei korvaa ammatillista neuvontaa tai arviointia. Ennen minkään treeniohjelman, ruokavalion, lisäravinteen tai luontaistuotteen aloittamista on välttämätöntä konsultoida terveydenhuollon ammattilaista, kuten lääkäriä, personal traineria tai ravitsemusterapeuttia, joka voi arvioida yksilölliset tarpeesi ja mahdolliset riskit. Jokaisen henkilön terveydentila ja tarpeet ovat yksilöllisiä, ja mitä toimii yhdelle ihmiselle, ei välttämättä toimi toiselle. Käytä aina harkintaa ja pyydä asiantuntija-apua ennen uusien terveyteen liittyvien päätösten tekemistä.